Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan aluevaalilautakunta
Pöytäkirja 08.09.2023/Pykälä 7



 

Uuden varavaltuutetun määrääminen: Suomen Keskusta

 

Keski-Pohjanmaan aluevaalilautakunta 08.09.2023 § 7  

71/00.02.17/2022  

 

 

Valmistelija Hallintolakimies Viivi Haanpää

 

Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen vaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua (hyvinvointialuelain 25 §:n 1 mom.).

 

Aluevaltuusto on todennut 29.5.2023 § 44 Riitta Rahkolan luottamustoimen varavaltuutettuna päättyneeksi. Keskustan varavaltuutettujen määrä on siten jäänyt vajaaksi.

 

Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, aluevaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja hyvinvointialueesta annetun lain 25 §:n mukaisesti (vaalilain 143 m §:n 2 mom.).

 

Varavaltuutettujen määrän jäätyä vajaaksi aluevaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt aluevaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

 

 

Liitteenä:

-Liite A § 7 aluevaltuuston puheenjohtajan kirje aluevaalilautakunnalle

-Liite B § 7 vaalitulos

 

Päätösesitys Aluevaalilautakunta päättää
1. määrätä Keskustan 23. varavaltuutetuksi sisääntulojärjestyksessä vertausluvun mukaisesti seuraavan henkilön eli Erkki Kuisminin;
2. saattaa asian tiedoksi aluevaltuustolle.

 

Päätös Aluevaalilautakunta päätti kohdat 1.-2. päätösesityksen mukaisesti.