Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan aluehallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 134


Vammaisneuvoston vuosiraportti 2023

 

Vammaisneuvoston vuosiraportti 2023

 

Keski-Pohjanmaan aluehallitus 06.05.2024 § 134  

1261/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen

 

Hyvinvointialuelaissa määrätään, että aluehallituksen on asetettava vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto. Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien toimielinten jäsenistä siten, että kustakin kunnasta valitaan vähintään yksi edustaja.

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon valittiin kaikkiaan 10 jäsentä, joista kolme Kokkolasta ja muista alueen kunnista yksi edustaja. Lisäksi aluehallituksesta kaksi edustajaa.

 

Vaikuttamistoimielinten, kuten vammaisneuvoston, tärkein tehtävä on olla tiedon, kokemuksen ja palautteen vaihtaja asiakkaiden, kuntien, järjestöjen, kokemusasiantuntijoiden ja Soiten välillä. Vammaisneuvosto tekee kehittämisehdotuksia ja antaa lausuntoja sekä auttaa toimi- ja palvelualueita kehittämään palveluja ja palveluprosesseja. Tässä työssä ajankohtaisen tiedon saaminen on erityisen tärkeää. Kaikissa jo syksyllä 2022 aloittaneissa vaikuttamistoimielimissä on hyödynnetty toimialuejohtajia ja muita asiantuntijoita.

 

Raportointivuonna 2023 vammaisneuvosto kokoontui neljä kertaa. Puheenjohtaja Anders Nybergin johdolla kaksi kertaa ja varapuheenjohtaja Vuokko Möttösen johdolla samoin kaksi kertaa. Vammaisneuvosto käsitteli kokouksissaan yhteensä 37 pykälää. Kokoukset ovat olleet lähtökohtaisesti fyysisiä, mutta kokoukseen on voinut osallistua myös Teamsin välityksellä. Neljän kokouksen lisäksi oli Teamsillä kolme vaikuttamistoimielinten yhteistä iltakoulua 16.2., 3.5. ja 23.11.2023.  Elokuun kokous oli yhteiskokous asiakasraadin kanssa, jolloin päästiin vielä syvemmälle vammaisten henkilöiden arjessa selviytymisen varmistamisessa.

 

 Liitteenä Vammaisneuvoston vuosiraportti 2023

 

Päätösesitys Aluehallitus päättää merkitä vammaisneuvoston vuosiraportin vuodelta 2023 tiedoksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.