Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan aluehallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 136



 

2M-IT Oy:n osakassopimuksen päivittäminen

 

Keski-Pohjanmaan aluehallitus 06.05.2024 § 136  

1830/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija vt. hyvinvointialuejohtaja Katja Virta

 

2M-IT Oy tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen ICT-palveluja ja muita siihen liittyviä palveluja, toiminnan kehittämistä tukevien asiantuntijapalvelujen hankkimista ja tuottamista sekä palveluratkaisujen toimittamista julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimijoille.

Yhtiö toimii osakkaina olevien julkisyhteisöjen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 15 §:n mukaisena hankintayksiköiden sidosyksikkönä suhteessa omistajiinsa.

 

2M-IT Oy:llä on yhteensä 22 omistajaa. Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto oli noin 176 miljoonaa euroa ja yhtiön budjetoitu liikevaihto vuodelle 2024 on 185 miljoonaa euroa. Yhtiössä on tilikauden 2023 päättyessä ollut 853 työntekijää.

 

Osakaskokouksessa 24.3.2023 on päätetty, että yhtiön osakassopimusta (päivitetty vuonna 2019) ja omistajastrategiaa (vuodelta 2018) tulee päivittää. Päivittämistarve on johtunut siitä, että hyvinvointialueuudistuksen myötä yhtiön omistajapohja on muuttunut ja yhtiön toimiala on laajentunut kattamaan myös pelastustoimen ICT-palvelut. Yhtiön osakkeenomistajat ovat hyvinvointialueita ja niiden omistamia yhtiöitä. Lisäksi on havaittu tarve selkeyttää nimitystoimikunnan ja hallituksen jäsenten valintaa koskevia ehtoja.

 

Osakkaat ovat neuvotelleet osakassopimusmuutoksista sekä työstäneet omistajastrategiaa osakaskokouksissa 22.1.2024, 11.3.2024 ja 5.4.2024.

 

Liitteenä 1 oleva omistajastrategia on hyväksytty osakaskokouksessa 5.4.2024. Omistajastrategiassa omistajat ilmaisevat omistajien yhdessä yhtiölle asettamat keskeiset strategiset tavoitteet, liiketoimintalinjaukset sekä tavoiteltavan omistusrakenteen. Omistajastrategia ohjaa yhtiön hallituksen ja johdon toimintaa ja sen tarkoitus on toteuttaa yhtiön toiminnassa omistajien tahtoa. Omistajastrategian hyväksyminen on olennainen osa omistajaohjausta. Omistajastrategia luo pohjan yhtiön omalle yritysstrategialle. Osakassopimusmuutoksista neuvoteltaessa on samalla huomioitu myös uuden valmistelussa olleen omistajastrategian sisältö.

 

Liitteenä 2 on alkuvuoden 2024 aikana valmisteltu päivitetty osakassopimus, jonka osakaskokous on 5.4.2024 päättänyt lähettää osakkaille hyväksyttäväksi. Oheisaineistona on versio, jossa on näkyvissä muutokset suhteessa tällä hetkellä voimassaolevaan osakassopimukseen.

 

Päivitetyssä osakassopimuksessa sopimuksen rakenne on jätetty ennalleen. Keskeisimpinä muutoksina osakassopimukseen on tehty seuraavat muutokset:

  • tarkennettu osakassopimuksen taustaa ja tarkoitusta (kohta 2.3) sekä yhtiön toimintaa (kohdat 6.1 ja 6.2)
  • selkeytetty nimitystoimikunnan ja hallituksen jäsenten nimeämistä sekä poistettu nimitystoimikunnan jäsenten valintaa koskevista ehdoista jako enemmistö- ja vähemmistöosakkaisiin (luku 8)
  • muutettu sopimus julkiseksi asiakirjaksi (luku 14)
  • poistettu immateriaalioikeuksia koskevat ehdot (luku 15)
  • tarkennettu osakkeiden luovutuksia koskevia ehtoja (kohta 13.6).

 

Yhtiöjärjestykseen ei ehdoteta tehtävän muutoksia.

 

Tavoitteena on, että päivitettyyn osakassopimukseen saadaan kaikkien osapuolten allekirjoitukset 15.5.2024 mennessä ja että hallitusjäsenet valitaan uuden osakassopimuksen mukaisen nimeämisprosessin mukaisesti kevään 2024 yhtiökokouksessa.

 

Liitteenä:

1. Omistajastrategia, hyväksytty 5.4.2024

2. Päivitetty osakassopimus

 

Oheisaineistona:

Voimassa oleva osakassopimus muutosmerkinnöin (Salassa pidettävä, JulkL 24 § 1 mom. 17 kohta)

 

Päätösesitys Aluehallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan 2M-IT Oy:n päivitetyn osakassopimuksen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.