Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 28



 

Järjestöavustusten periaatteet

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta 23.05.2024 § 28  

1908/02.05.01.00/2024  

 

 

Valmistelija osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen ja kehittämissuunnittelija Henri Nevalainen

 

Toiminta-avustusten myöntämisen periaatteet ja pisteytykset vuodelle 2025 tulee päivittää loppusyksyyn 2024 mennessä. Tavoitteena on saada toiminta-avustusten haku heti alkuvuoteen 2025, jolloin toiminta-avustukset saadaan maksuun jo maaliskuun lopussa tai viimeistään huhtikuun alussa.

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen toiminta-avustusten myöntämisen periaatteet on tarkoitus hyväksyä toukokuussa 2024 ja pisteytys syyskuussa tai lokakuun alussa. Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunnan tehtävänä on myöntää järjestöavustukset Keski-Pohjanmaan alueella toimiville järjestöille. Avustuksia myönnetään kriteeripohjaisesti, jota on hyödynnetty jo vuosien 2023 ja 2024 hauissa.  Uutena asiana tulee se, että pelastustoimen ja varautumisen avustushakemuksista pyydetään pelastusjohtajan lausunto avustuksen myöntöön liittyen. Hakemukset koskien vuoden 2025 avustushakemuksia tuodaan riittävän ajoissa lautakunnalle tutustuttavaksi.

 

Ennen avustusten aukeamista tullaan järjestämään infotilaisuuksia (2-3), joissa yleisinfon lisäksi kerrotaan vuoden 2025 painopistealueet (lisäkertoimet). Lisäksi Soiten nettisivuille tulee alkuvuonna ohjeet toiminta- ja kerta-avustusten jaosta. Vuoden 2025 painopisteet vahvistetaan samalla kuin pisteytykset (syyskuu 2024).

 

Liitteenä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen järjestöavustusten periaatteet 2025.

 

 

 

 

 

Päätösesitys Hyvinvointi- ja tulevaisuus lautakunta päättää
1) hyväksyä järjestöavustusten periaatteet vuodelle 2025 oheisen aineiston mukaisesti
2) pisteytyksestä ja vuoden 2025 painopisteistä syyskuun lopun kokouksessaan.

 

Päätös Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päätti
1) hyväksyä järjestöavustusten periaatteet vuodelle 2025 oheisen aineiston mukaisesti;
2) pisteytyksestä ja vuoden 2025 painopisteistä syyskuun lopun kokouksessaan.