Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan aluehallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 170


Liiketoiminnan luovutussopimus Soite

 

Kuljetuspalvelutoiminnan liiketoiminnan luovutus Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelta Tervia Logistiikka Oy:lle

 

Keski-Pohjanmaan aluehallitus 10.06.2024 § 170  

1880/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija logistiikkapäällikkö Jussi Männistö

 

Pohjois-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueet ovat perustaneet Tervia Logistiikka Oy:n tuottamaan omistajilleen logistiikka-, kuljetus, hankintapalveluita sekä muita omistajien ydintoimintaa tukevia palveluita. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on sitoutunut Tervia Logistiikan toimintaan aluevaltuuston periaatepäätöksellä (20.2.2023 § 6).

 

Aluevaltuuston periaatepäätöksen mukaisesti Tervia Logistiikka Oy:n perustamisessa on edetty aluevaltuuston antaman valtuutuksen mukaisesti eli aluehallituksen päätöksillä on perustettu yhtiö, hyväksytty sen perustamiseen liittyvät asiakirjat (osakassopimus, perustamisasiakirja, yhtiöjärjestys ja rahoitussuunnitelma) ja päätetty yhtiön pääomittamisesta aluehallituksen kokouksessa 4.9.2023 § 204. Liiketoiminnan luovutusta on valmisteltu siten, että suunniteltu ajankohta on kuljetuspalvelutoiminnan osalta 1.10.2024 ja muutoin myöhempänä ajankohtana. Aluehallitus on 4.9.2023 käyttänyt osakeyhtiön perustamiseen liittyvää toimivaltaa perustaessaan yhtiön sekä hyväksyessään sen perustamiseen liittyvät asiakirjat. Nyt tehtävät yhtiöön liittyvät liiketoiminnan luovutusta koskevat päätökset ovat saman asian jatkumoa.

 

Liikkeenluovutuksessa Tervia Logistiikka Oy:lle siirtyvät hyvinvointialueen 1) henkilökuljetusten hankinta, 2) tilaus- ja välitystoiminta (yhdessä Kuljetuspalvelutoiminta) sekä niihin liittyvä henkilöstö ja sopimukset. Siirron piirissä on yksi henkilö, jonka kanssa asia on käsitelty yhteistoiminnassa. Liiketoiminnan luovutussopimukset tarkentuvat varsinaisen luovutushetken täsmentyessä hyvinvointialueilla. Liiketoiminnan luovutussopimuksen liitteitä 1a, 1b sekä 2b päivitetään luovutushetkeen saakka, joten ne täydentyvät lähempänä luovutushetkeä.

 

Liite Liiketoiminnan luovutussopimus Tervia Logistiikka Oy:n ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen välillä

 

Päätösesitys Aluehallitus
1.?hyväksyy?kuljetuspalvelutoiminnan liiketoiminnan luovutuksen Tervia Logistiikka Oy:öön ja valtuuttaa sosiaalijohtajan hyvinvointialuejohtajan sijaisena määrittelemään henkilökuljetusten hankinnan sekä tilaus ja välitystoiminnan luovutusten ajankohdat; 
2.?hyväksyy?sopimuksen liiketoiminnan siirrosta sekä liitteen 2a Henkilöstön siirtoa koskevat ehdot ja valtuuttaa sosiaalijohtajan hyvinvointialuejohtajan sijaisena allekirjoittamaan sopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisenä pidettäviä muutoksia sekä hyväksymään sopimuksen liitteet:
Liite 1a Kuljetuspalvelutoiminnan tilaus - ja välitystoiminnan Siirtyvät sopimukset
Liite 1b Kuljetuspalvelutoiminnan hankintatoiminnan Siirtyvät sopimukset
Liite 2b Siirtyvä henkilöstö

 

Päätös Aluehallitus päätti kohdat 1.-2. päätösesityksen mukaisesti.

 

 

 Vt. hyvinvointialuejohtaja Katja Virta, pj Sari Innanen ja jäsen Tomi Kivelä ilmoittivat olevansa esteellisiä (hallintolaki 28.1 § 5 kohta) tässä asiassa ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 12.13-12.16. Esittelijänä tässä pykälässä Tarja Oikarinen-Nybacka. Puheenjohtajana tässä pykälässä 1. vpj Arto Alpia.