Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 48


 

Istekki Oy:n osakkeiden hankinta

 

KPHVAHAL 16.05.2022 § 48  

26/00.02.18/2022  

 

 

Valmistelija ICT Hankejohtaja Tanja Witick

 

Perustelut

 

Hyvinvointialueiden perustaminen edellyttää laajoja ICT-muutoksia. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on hakenut valtionavustusta ICT-muutostöihin sosiaali- ja terveysministeriöltä. Rahoitusta on mahdollisuus käyttää mm. Istekki Oyltä hankittaviin palveluihin. Hyvinvointialueen toimeenpanoon varattu runsaan vuoden aika, joka ei mahdollista laajoja kilpailutuksia. Aikaisemmin Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on hankkinut osakkeita myös Kuntien Tiera Oy:ltä vastaavaa tarkoitusta varten.

 

Istekki Oy:n toimialana on tuottaa julkiseen terveydenhoitoon, hyvinvointiin ja kuntien toimintaan liittyvien ja yhteistyötä tukevien informaatioteknologian ja lääketieteen tekniikan palveluja. Yhtiön pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa kustannustehokkaita ja laadukkaita palveluja omistajilleen. Yhtiö on voittoa tavoittelematon.

ICT-hankintojen toimeenpano edellyttää, että hyvinvointialue on sidosyksikköasemassa Istekki Oy:n kanssa. Tällöin hyvinvointialue voi hyödyntää inhouse-asemassa Istekki Oy:n tuottamia tai kilpailuttamia ICT-ratkaisuja tai asiantuntijapalveluja, mutta omistajuus ei velvoita ostoihin. Osakemerkintä mahdollistaa sen, että hankinnat Istekki Oy:ltä voidaan tehdä hankintalain 15 §:n mukaisina sidosyksikköhankintoina, joihin ei sovelleta hankintalakia.  Tässä vaiheessa hankinta ei sisällä ICT toimintojen ulkoistamisen valmistelua.

 

Istekki Oy:n osakkuus oikeuttaa osallistumisen yhtiö- ja osakaskokouksiin ja vaikuttaa siellä äänimäärän mukaisesti. Liitteenä olevassa osakassopimuksessa on erikseen mainittu hallitusjäsenyydet ja muut ehdot. Osakkuuden kautta on oikeus hyödyntää Istekin laajaa kumppaniverkostoa ja yhteisiä ratkaisuja (kehitysyhteisö) sekä yhtiö toimii omistajien edunvalvojana.

 

Osakkeen merkintähinta on 1.905,50 euroa osakkeelta ja hankinta edellyttää minimissään 5 osaketta.

 

 

Päätösesitys Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päättää merkitä Istekki Oy:n osakkeita 5 kappaletta hintaan 1.905,50 euroa kappaleelta (kokonaishinta 9.527,50 euroa).

 

Päätös Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.