Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus
Pöytäkirja 18.11.2022/Pykälä 180


 

Ruokahuoltopalveluiden hankinta Lestijokilaakson toimipaikkoihin

 

KPHVAHAL 18.11.2022 § 180  

150/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Hankintajohtaja Anne Harjunpää, ruokapalvelujohtaja Merja Ilomäki, tekninen johtaja Pekka Nevanperä

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on kilpailuttanut ruokahuoltopalveluiden järjestämisen Soiten Lestijokilaakson toimipaikkoihin 1.1.2023 alkaen. Sopimus tehdään 1.1.2023  alkaen toistaiseksi voimassa olevana kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Hankinta ylittää hankintalain 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon.

 

Hankinta sisältää ruokahuoltopalvelut maanantaista sunnuntaihin, jokaisena vuoden päivänä Kannuksen terveyskeskuksen vuodeosastolle sekä Toholammin Männistön ja Lestijärven Kotipirtin palveluasumisen yksiköihin. Ruokapalvelun sisältö on aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala siten, että valmistettu ruoka tuodaan lämpimänä kohteen jakelukeittiöön pakattuna osastolle/yksikköön vietävään ruoanjakeluvaunuun saakka.

 

Hankinta on jaettu kolmeen osakokonaisuuteen:

. Kannuksen hyvinvointipalvelukeskus

. Toholampi, palvelukeskus Männistö

. Lestijärvi, palvelukeskus Kotipirtti

 

Osakokonaisuudet vertaillaan erikseen ja kuhunkin osa-alueeseen valitaan yksi palveluntuottaja. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai useampaan osa-alueeseen.

 

Toholammin osalta toiminta voi alkaa vasta jakelukeittiön valmistuttua, ja aikataulu tarkentuu myöhemmin. Tavoitteena on toiminnan aloittaminen mahdollisimman pian jakelukeittiön valmistuttua.

 

Hankinnassa käytettiin sähköistä Cloudia-kilpailutusjärjestelmää ja hankintailmoitus julkaistiin Hilma-ilmoituskanavassa. Hankintamenettelynä oli avoin menettely. Tarjoajille järjestettiin tutustuminen tarjouspyynnössä mainittuihin toimipaikkoihin, ja tarjouksen jättäminen edellytti tutustumiseen osallistumista.

 

Tarjousten jättöaika päättyi 25.10.2022 klo 12.00. Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti yksi tarjoaja, Fodbar Oy. Tarjoaja on jättänyt tarjouksen kaikkiin kolmeen osa-alueeseen. Tarjoaja täyttää tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset ja tarjous on tarjouspyynnön mukainen.

 

Valintaperusteena tarjouskilpailussa on kokonaistaloudellinen edullisuus. Vertailuperusteena on hinta 95 p. ja referenssi 5p. Tarjoajan referenssi täyttää asetetut vaatimukset.

 

Tarjouksen yhteenveto on oheismateriaalina.

 

Päätösesitys Aluehallitus päättää valita tarjousten vertailun mukaisesti ruokahuoltopalveluiden tuottajaksi Fodbar Oy:n kaikkiin kolmeen osa-alueeseen. Toholammin osalta palvelutuotannon aloittaminen tarkentuu myöhemmin.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

Merk. johtajaylihoitaja Piia Kurikkala poistui kokouksesta tämän asian kohdalla (klo 09:55).