Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 07.02.2023/Pykälä 3


 

Keski-Pohjanmaan liiton KUMAHA-hankkeen esittely

 

KPHVANUO 07.02.2023 § 3  

300/00.02.12/2023  

 

 

Valmistelija osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen, määräaikainen valmistelija Jaakko Kinnunen

 

Kai-Erik Känsälä Keski-Pohjanmaan liitosta on pyydetty esittelemään liitolle myönnettyä alueellisen kehittämistehtävän kulttuurimaakunta-hanketta.

 

Kai-Erik Känsälä kertoi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta maakunnallisesta KUMAHA-hankkeesta. Käytiin keskustelu mitä kulttuuri- ja taidetapahtumia nuorten näkökulmasta olisi mahdollista yhdessä, yli kuntarajojen, lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan hankkeen avulla. Jatkosuunnitteluun sovittiin työpaja/teemapäivän järjestäminen.

 

Päätösesitys Nuorisovaltuusto merkitsee tiedoksi hanke-esittelyn ja tuo esille näkökulmia nuorten huomioimiseksi hankkeessa.

 

Päätös Merkittiin hanke-esittely tiedoksi. Käytiin keskustelu ja tuotiin esille näkökulmia nuorten huomioimiseksi hankkeessa.

Nuorisovaltuusto valtuutti Nora Tuurinmaan ja Jaakko Kinnusen sopimaan Kai-Erik Känsälän kanssa työpaja/teemapäivän järjestämisestä.

 

 

 Merk. tiedoksi asia käsiteltiin §4 jälkeen.