Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 9


Liite §9A Järjestöavustusten pisteytys

 

Järjestöavustukset

 

KPHVAHYT 16.02.2023 § 9  

39/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen ja Muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari

 

Aluehallitus on 5.12.2022 §198 päättänyt hyväksyä järjestöavustusten periaatteet ja prosessikaavion. Samalla aluehallitus on todennut, että Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue tukee järjestöavustuksilla yleishyödyllistä toimintaa, joka edistää keskipohjalaisten ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Toiminta- ja kerta-avustusten lisäksi toimialueella voi olla erillisiä kumppanuussopimuksia, jotka tukevat toimialueen strategisia ja toiminnallisia tavoitteita. Nämä kumppanuussopimukset rahoitetaan kuitenkin toimialueiden omista budjeteista.

Aluehallitus on 5.1.2.2022 valtuuttanut hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunnan päättämään jatkossa hyvinvointialueen järjestöavustusten jakamisesta määrärahojen puitteissa, laatimaan pisteytyksen ja tarkentamaan tarvittaessa aluehallituksen hyväksymiä periaatteita ja seuraamaan avustuksien myöntämistä sekä tarkoituksenmukaista kohdentumista.

Järjestöavustusten tulee tukea ja toteuttaa hyvinvointialueen strategisia tavoitteita ja kriittisiä menestystekijöitä. Toiminta tukee ja täydentää hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveyspalveluja tai pelastuspalveluja sekä toimii yhteistyössä näiden kanssa.  

Järjestöavustusten jakamisesta on tehty ohjeistus diasarja, joka helpottaa järjestöjä avustusten hakemisessa.  Aluehallituksen päätöksen mukaisesti on laadittu pisteytys, joka mahdollistaa ja selventää tarkoituksenmukaista ja mahdollisimman oikeudenmukaista avustusten jakoprosessia.

Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunnalla on käytettävissään yhteensä 100.000 euroa toiminta- ja kerta-avustuksiin. Esitys lautakunnalle on, että toiminta-avustuksiin annettaisiin 90.000 euroa ja kerta-avustuksiin 10.000 euroa. Toiminta-avustuksia voi hakea ajalla 22.2.2023-13.3.2023. Kerta-avustuksissa on jatkuva hakumenettely.  Toiminta-avustuksista päätetään huhtikuussa lautakunnan kokouksessa ja maksetaan toukokuun 2023 alussa. Kerta-avustuksista päätetään tarpeen mukaan.

Järjestöille tiedotetaan lehdistössä avustusten hakemisesta ennen haun aukeamista soiten www-sivuilla,  lehdistössä ja somessa. Lisäksi järjestetään järjestöinfo 21.2.2023 klo 18 yritystalo Evaldissa.   Tällöin järjestöillä on mahdollisuus kysellä toiminta- ja kerta-avustuksiin liittyvistä asioista, erityisesti Webropol-kyselystä ja sen pisteytyksestä.

Liite § 9 A Järjestöavustusten pisteytys

Oheismateriaalina:

       Järjestöavustusten periaatteet

        Järjestöavustusten myöntämisen prosessikaavio

Hyvinvointialueen strategiset tavoitteet ja kriittiset menestystekijät     

Ohjeistusdiasarja

Wepropol-kyselyt

 

 

Päätösesitys 

 Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päättää
1. hyväksyä avustusmäärärahan jakautumisen avustuslajeittain; Toiminta-avustus 90 % ja kerta-avustus 10 % määrärahasta. Lautakunta varaa mahdollisuuden tarvittaessa tarkentaa avustusten jakautumista.
2. hyväksyä liitteen mukaisen toiminta- ja kerta-avustuksen pisteytyksen
3. hyväksyä järjestöavustusten hakuaikataulun
4. korostaa viestinnän ja tiedottamisen tärkeyttä järjestöjen avustushaussa

 

Päätös Puheenjohtaja muutti päätösesitystä seuraavasti:

Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päättää:

1.hyväksyä avustusmäärärahan jakautumisen avustuslajeittain; Toiminta-avustus 85 % ja kerta-avustus 15 % määrärahasta. Lautakunta varaa mahdollisuuden tarvittaessa tarkentaa avustusten jakautumista ja hylätä hakemuksen. Rahoituksen myöntäminen kunnalta ei poissulje hyvinvointialueelta tulevaa avustusta.
2. hyväksyä liitteen mukaisen toiminta- ja kerta-avustuksen pisteytyksen
3. hyväksyä järjestöavustusten hakuaikataulun
4. korostaa viestinnän ja tiedottamisen tärkeyttä järjestöjen avustushaussa.

Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta hyväksyi muutetun päätösesityksen kohdat 1-4.

 

 

 

 

 Merk.tied. jäsen Jarno Saukko saapui kokoukseen klo 17.04.