Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 23


 

Arviointikertomuksen käsittely

 

TARKLTK 15.03.2023 § 18 

 

 

 

Valmistelija Lautakunnan sihteeri

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä

on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden ta-

voitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta

järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa kuntayhtymän viimeisen arviointi-kertomuksen aluevaltuustolle, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta käynnistää vuoden 2022 arviointikertomuksen laadinnan.

 

Päätös Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomuksesta ja käynnisti vuoden 2022 arviointikertomuksen laadinnan.

 

 

TARKLTK 30.03.2023 § 23  

220/00.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Lautakunnan sihteeri

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2022 arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2022 arviointikertomuksen laatimista.