Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan aluevaltuusto
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 37



 

Valtuustoaloite 21.11.2022; Liikkuva asenne Sote-ympäristöön

 

KPHVAHAL 08.05.2023 § 114 

 

 

 

Valmistelija Muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari ja kehittämissuunnittelija Henri Nevalainen

 

Hallintosäännön 140 §:n mukaan valtuutettu voi jättää

aluevaltuustossa aloitteita seuraavan säännön mukaisesti:

 

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen

valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita

hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite

annetaan puheenjohtajalle kirjallisesti tai sähköisesti. Sähköisessä

kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen

puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.

 

Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen

valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa

tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää valtuustoaloittessaan

(21.11.2022 Aluevaltuusto § 92), että Keski-Pohjanmaan

hyvinvointialue voisi tarkastella omia odotustilojaan uudesta

näkökulmasta. Valtuustoaloitteessa esitetään, että hyvinvointialue

voisi tarkastella, millä tavoin erilaiset odotustilat, aulat ja vastaavat

tilat voisivat ilmentää liikunnallista asennetta ja rohkaista siihen

kykeneviä ihmisiä liikkumaan istumisen sijaan. Tulokset voitaisiin

ottaa huomioon uutta sote-keskusta rakennettaessa.

 

Valtuustoaloite lähetettiin hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakuntaan

valmisteltavaksi, se käsitteli asiaa 16.2.2023 kokouksessaan § 10 esittelijänä muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari ja kehittämissuunnittelija Henri Nevalainen.

 

Vastaus aloitteeseen:

Yhteiskunnassamme työn fyysinen kuormitus on vähentynyt ja

elämäntyylimme suosii istumista. Vaikka suomalaiset harrastavat

liikuntaa varsin säännöllisesti, on muu osa päivästä paljolti istumista:

varhaiskasvatuksessa, koulussa ja muissa oppilaitoksissa, työssä,

laitoksissa, kulkuneuvoissa ja kodeissa. Runsaalla ja pitkäkestoisella

istumisella ja muulla paikallaanololla on haitallisia vaikutuksia muun

muassa sydän- ja verenkiertoelimistön ja tuki- ja liikuntaelimistön

terveyteen. Näin ollen kaikenikäisten ihmisten tulisi välttää runsasta

istumista, kulkea lyhyitä välimatkoja kävellen ja pyörällä, seistä

julkisissa kulkuneuvoissa ainakin osan matkasta ja pyrkiä fyysisesti

aktiivisiin työtapoihin. (STM, Istu vähemmän - voi paremmin 2015)

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue voi omassa toiminnassa tukea ja

suosia fyysisesti aktiivista elämäntapaa sekä vähentää

paikallaanoloa usealla eri keinoilla. Hyvinvointialueen on oltava

tässä aktiivinen ja rohkea uudistaja. Yhteistyö alueen eri toimijoiden

kanssa on tärkeässä roolissa, koska laaja-alaisesti vaikuttava

toiminta edellyttää usean eri toimijan yhteistyötä.

Osallisuus on yksi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen arvoista ja

hyvinvointialue kehittää toimintojaan osallistaen hyvinvointialueen

asiakkaita. Odotustilojen, aulojen ja vastaavien tilojen

kehittämisessä tulee tiedustella hyvinvointialueen asiakkailta toiveita

ja ajatuksia tilojen kehittämisestä. Asiakkaiden toiveiden lisäksi

tiloissa tulee kannustaa seisaalta oloon ja tuoda esille alueen

palveluita, jotka tukevat fyysisesti aktiivista elämäntapaa.

 

Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta kävi kokouksessaan 16.2.2023 § 10 asiasta evästyskeskustelun.

 

Oheisaineistona Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän 21.11.2022 jättämä valtuustoaloite.

 

Päätösesitys Aluehallitus päättää:
1. merkitä tiedoksi Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän jättämän valtuustoaloitteen;
2. merkitä tiedoksi annettavan vastauksen valtuustoaloitteeseen;
3. saattaa vastauksen tiedoksi aluevaltuustolle;
4. että aloite katsotaan tällä päätöksellä loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Aluehallitus päätti kohdat 1.-4. esityksen mukaisesti.

 

 

KPHVAVAL 29.05.2023 § 37  

2/00.03.01/2022  

 

 

 

Liite A § 37 Kristillisdemokrattien valtuustoryhmän 21.11.2022 jättämä valtuustoaloite

 

Päätösesitys Aluevaltuusto päättää aluehallituksen esityksen mukaisesti
1. merkitä tiedoksi Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän jättämän valtuustoaloitteen;
2. merkitä tiedoksi annetun vastauksen
3. todeta, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Aluevaltuusto päätti kohdat 1.-3. esityksen mukaisesti.