Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 35


 

Järjestöille maksettava kerta-avustus

 

KPHVAHYT 13.04.2023 § 16 

 

 

 

Valmistelija Osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen ja Muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari

 

Järjestöjen kerta-avustukset ovat tulleet haettavaksi ja haku on auki "ympäri vuoden". Toistaiseksi on tullut yhteensä neljä hakemusta (27.3.2023 mennessä). Eskolan kyläyhdistys ry (850 euroa), Eskolan Eskot ry (500 euroa), Kokkolan Eläkkeensaajat ry (1000 euroa) ja Väliviirteen Kyläyhdistys ry (500 euroa). Kerta-avustus hakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.

 

Järjestöjen kerta-avustusten määrä tällä hetkellä on 2850 euroa. Lautakunnan päättämä kerta-avustuksen määräraha on 15.000 euroa koko vuodelle.

 

Kerta-avustusten summat vaihtelivat 500 eurosta 1000 euroon. Haetut kerta-avustukset ovat hyvin tehtyjä ja perusteltuja hyvinvointia ja terveyttä edistäviä tapahtumia. Nyt hakeneet yhdistykset ovat osoittaneet aktiivisuutta ja tehneet kerta-avustushakemuksen heti haun alettua. Tästä syystä voisi olla tarkoituksen mukaista myöntää heille kerta-avustuksena heidän hakemansa avustusmääräraha.

 

Kerta-avustukset ovat haettavana ympäri vuoden. Tarkoituksen mukaista on kuitenkin kerätä hakemuksia yhteen ja päättää niistä esim. kaksi-kolme kertaa vuodessa. Vuonna 2023 määrärahoja voitaisiin jakaa kolmessa kokouksessa ja vuodesta 2024 alkaen olisi selkeästi kevät ja syyshaku. Tällöin varmistettaisiin se, että kaikki hakijat ovat tasavertaisessa asemassa ja määrärahat kerta-avustuksiin riittävät koko vuodeksi.
 

 

 

 

Päätösesitys Hyvinvointi- ja tulevaisuus lautakunta päättää

1. Myöntää kerta-avustusta neljälle yhdistykselle (hakeneet 27.3.2023 mennessä) yhteensä 2850 euroa

2. Myöhemmin jaettavaksi jää 12.150 euroa.

3.Linjata, milloin jaetaan seuraavan kerran kerta-avustuksia.

 

Päätös Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Tiina Isotalus esitti, että kohta 3. muutetaan muotoon
"3.linjata, että järjestöille maksettava kerta-avustusten haku on kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin."
Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päätti kohdat 1.-3 tällä muutoksella.

 

 

 

 

 

  Merk.tied. Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.08 -17.49.

 

  Muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari oli esteellinen asiassa (Hallintolaki 28.1§ kohta 3) ja poistui käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.49-17.56.

 

  Jäsen Jarno Saukko saapui kokoukseen klo 17.12. ennen päätöksentekoa.                                         

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta 06.09.2023 § 35  

39/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen ja muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari

 

Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päätti 13.4.2023 pykälässä 16, että järjestöille maksettava kerta-avustusten haku on kaksi kertaa vuodessa. Lautakunnan kokouksessa jaettiin tällöin 2.850 euroa ja syksylle jäi jaettavaksi enintään 12.150 euroa.

 

Keski-Pohjanmaan 80-vuotiaiden eli vuonna 1943 syntyneiden itsenäisyyspäiväjuhla hakemuksen (3.300 euroa) lisäksi on saapunut kolme hakemusta. Kerta-avustusta ovat hakeneet Kosti ry 1770,58 euroa, Ykspihlajan eläkeläiset ry 1.200 euroa ja EHJÄ ry maahanmuuttotaustaisten nuorten ryhmätoimintaan 5.000 euroa. Hakemukset ovat yhteensä 11.270,58 euroa.

 

Kosti ry on mukana Soiten koordinoimassa Tartu digiin kiertueessa markkinoimassa lähellä.fi palvelua yhdistyksille ja ihmisille. Kirjastoissa järjestettävät matalan kynnyksen pop-up tapahtumat on tarkoitettu kaikille alueen asukkaille.

 

Ykspihlajan eläkeläiset ry hakevat avustusta monipuoliseen kerho, harrastus ja vapaa-ajan toimintaan esim. askarteluun ja esiintymisiin sekä 16.9.2023 olevaan yhdistyksen 60-vuotisjuhlaan.

 

EHJÄ ry hakee maahanmuuttotaustaisille 14-29-vuotiaille nuorille kotouttamisen alkuvaiheen toimintaa ja tavoitteellista sosiaali-ohjausta maahanmuuttotaustaisille nuorille. Tavoitteena toiminnalla on edistää maahanmuuttotaustaisten nuorten integroitumista yhteiskuntaan ja vahvistaa heidän sosiaalisia verkostojaan. Ryhmätoiminta kokoontuu EHJÄ ry:n tiloissa Kauppatorilla joka maanantai. Lisäksi viikoittain harrasteryhmä, joka sisältää toiminnallista tekemistä.

.

Päätösesitys Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päättää myöntää Kosti ry:lle 1.770,58 euroa, Ykspihlajan eläkeläiset ry:lle 1.200 euroa ja EHJÄ ry:lle 5.000 euroa järjestöille varatusta kerta-avustuksesta.

 

Päätös   Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päätti myöntää Kosti ry:lle 1.770,58 euroa, Ykspihlajan eläkeläiset ry:lle 1.200 euroa ja EHJÄ ry:lle 5.000 euroa järjestöille varatusta kerta-avustuksesta.