Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan aluevaltuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 53



 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan arviointikertomusta 2022 koskeva lausunto

 

Keski-Pohjanmaan aluehallitus 21.08.2023 § 182 

 

 

 

Valmistelija Hyvinvointialuejohtaja Minna Korkiakoski-Västi

 

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida jälkikäteen, ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet. Arviointiin kuuluu

myös kannanotto hyvinvointialueen toiminnan tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

 

Hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan antama arviointikertomus vuodelta 2022 esiteltiin ja käsiteltiin hyvinvointialueen aluevaltuustossa 29.5.2023 tilinpäätöskäsittelyn yhteydessä.

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus ja viranhaltijajohto ovat perehtyneet arviointikertomuksessa kirjattuihin huomioihin ja sen osalta on arvioitu perusteita toimenpiteille hyvinvointialueen toimintaan sekä hallinnollisiin valmistelu- ja päätösprosesseihin.  Tämän pohjalta on laadittu aluevaltuustolle aluehallituksen lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Arviointikertomuksessa tarkastelussa oleva hyvinvointialueen toimikausi 2022 on lyhyt ja koskee hyvinvointialueen toiminnan käynnistämisen valmisteluun liittyvää aikaa painottuen hallinnollisiin ja suunnittelutehtäviin ilman sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen perustoimintaa. Tämä osaltaan vaikuttaa siihen, mihin kysymyksiin tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan kiinnittänyt huomioita ja mitä aluevaltuustolle on raportoitu. Myös annettava lausunto rajoittuu vastaaviin kysymyksiin.

 

Oheisaineisto: Aluehallituksen lausunto aluevaltuustolle

tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2022 edellyttämistä

toimenpiteistä.

Oheisaineisto: Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022

 

Päätösesitys Aluehallitus päättää antaa oheisen lausunnon aluevaltuustolle sekä saattaa sen tiedoksi hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle.

 

Päätös Aluehallitus päätti antaa oheisen lausunnon aluevaltuustolle sekä saattaa sen tiedoksi hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle

 

 

Keski-Pohjanmaan aluevaltuusto 02.10.2023 § 53  

1246/00.02.00/2023  

 

 

 

Liite A § 53 Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan arviointikertomusta 2022 koskeva lausunto

 

 

Päätösesitys Aluevaltuusto merkitsee aluehallituksen antaman lausunnon tiedoksi.

 

Päätös Aluevaltuusto merkitsi aluehallituksen antaman lausunnon tiedoksi.