Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 48


 

Järjestöavustusten myöntämiskriteerit 2024

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta 14.12.2023 § 48  

39/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite jakoi vuonna 2023 ensimmäisen kerran toiminta- ja kerta-avustuksia. Jaettu summa oli 100.000 euroa, josta 85.000 euroa meni toiminta-avustuksiin ja 15.000 euroa kerta-avustuksiin. Lisäksi toimialueet ovat voineet jakaa kumppanuusavustuksia.

 

Kokonaisuutena voi sanoa, että määrärahavaraus ja haetut avustukset olivat varsin hyvin tasapainossa ja kaikki hakijat saivat avustusta. On todennäköistä, että vuonna 2024 tulee enemmän toiminta- ja kerta-avustuksen hakijoita, josta syystä on hyvä vähän tarkentaa avustuskriteerejä.

 

Toiminta- ja kerta-avustukset on tarkoitus ilmoittaa haettavaksi heti vuoden 2024 alussa. Järjestöt ovat toivoneet, että avustukset tulisivat haettavaksi heti alkuvuonna, joka helpottaisi heidän toiminnansuunnittelua kuluvalle vuodelle.

Hakuajaksi on suunniteltu kolme viikkoa. Toiminta-avustukset on haettavana kerran vuodessa ja kerta-avustukset kaksi kertaa vuodessa (toinen kesäkuussa 2024).

 

Avustusten hakuprosessissa hyödynnetään viime vuoden hyviä kokemuksia, mutta on tarvetta tarkentaa ja lisätä pistemäärien eroja. Lisäksi edellytetään Lähellä.fi tai palvelutietovarannon (PTV) olemassaoloa/kirjautumista. Päivitetyt hakuohjeet julkaistaan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten nettisivuilla ennen määrärahojen ilmoittamista haettavaksi.

 

Suurimmat muutokset määrahojen jaossa koskevat seuraavia asioita. Jaossa tullaan korostamaan digi, yksinäisyys ja mielenterveys teemoja, joista saa kertoimen 1.15. Perusteluna kyseisten teemojen korostamiselle ovat Soiten strategia ja alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman esille nostamat haasteet esim. yksinäisyyden ja mielenterveyden suhteen. Lisäksi kannustetaan kirjaamaan toiminta/palvelut Lähellä.fi -sivulle tai palvelutietovarantoon (PTV) järjestön toiminnat siten, että ne näkyvät valtakunnallisilla ja alueellisilla palvelualustoilla, kuten Omaperhe. Perusteluna on, että tämä helpottaa järjestöjen omaa näkyvyyttä sekä tukee alueen kehittämistyötä. Kerroin on 1.10. Kosti ry tukee alueen järjestöjen Lähellä.fi kirjaamista.

 

Muita muutoksia vuoden 2023 haun perusteella ovat esim. hakemuksen avustusmäärä. Vuonna 2023 osa hakemuksista oli erityisen suuria. Tarkoitusmukaisuus syistä on perusteltua tukea pieniä avustushakemuksia, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus saada avustuksia. Lautakunnalle esitetään, että suositaan alle 6000 euron avustushakemuksia ja suuremmista hakemuksista tulee vähemmän pisteitä. Vain yksi hakemus/järjestö. Avustusta myönnetään vain tulevaan toimintaa, ei jälkikäteen.

 

Järjestöavustuksista järjestetään kaksi infotilaisuutta järjestöille. Ensimmäinen infotilaisuus on 28.11.2023 Keski-Pohjanmaan  järjestöjen työryhmän kokouksessa. Toinen järjestetään 10.1.2024 alkaen klo 18 Keski-Pohjanmaan keskussairaalan auditoriossa. Päätökset toiminta-avustuksista ja ensimmäisen kerta-avustuksen jaosta tehdään viimeistään maaliskuussa 2024.

 

 

 

Päätösesitys  Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päättää
1. ilmoittaa toiminta- ja kerta-avustukset haettavaksi 15.1.- 5.2.2024 2. toiminta-avustuksiin kohdennetaan määrärahoja 85 % ja kerta-avustuksiin 15 %
3. toiminta-avustukset ovat jaettavana yhden kerran ja kerta-avustukset kaksi kertaa vuoden 2024 aikana. 
4. hyväksyä lisäkertoimet; digi, yksinäisyys ja mielenterveys kerroin 1.15 ja Lähellä.fi -sivustolla tai palvelutietovarannon (PTV) näkyvien toimintojen tai palveluiden kerroin 1.10. 
5. suosia alle 6000 euron hakemuksia. 
6. myöntää avustusta vain tulevaan toimintaan, ei jälkikäteen.
7. vuoden 2024 raportointi tulee tehdä 28.2.2025 mennessä.

 

Päätös Jäsen Pekka Kauppi esitti lisäystä kohtaan 4 seuraavasti:
4. hyväksyä lisäkertoimet;digi, yksinäisyys, mielenterveys ja liikunta kerroin 1.15 ja Lähellä.fi-sivustolla tai palvelutietovarannon (PTV) näkyvien toimintojen ja palveluiden kerroin 1.10.
Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.

Hyvinvointi- ja tulevaisuuslautakunta päätti
1. ilmoittaa toiminta- ja kerta-avustukset haettavaksi 15.1.- 5.2.2024 2. toiminta-avustuksiin kohdennetaan määrärahoja 85 % ja kerta-avustuksiin 15 %  3. toiminta-avustukset ovat jaettavana yhden kerran ja kerta-avustukset kaksi kertaa vuoden 2024 aikana.  
4. hyväksyä lisäkertoimet; digi, yksinäisyys, mielenterveys ja liikunta kerroin 1.15 ja Lähellä.fi -sivustolla tai palvelutietovarannon (PTV) näkyvien toimintojen tai palveluiden kerroin 1.10.
5. suosia alle 6000 euron hakemuksia.  
6. myöntää avustusta vain tulevaan toimintaan, ei jälkikäteen. 
7. vuoden 2024 raportointi tulee tehdä 28.2.2025 mennessä.

 

 

 

 

 

 

 Merk.tied.Muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari esitteli asiaa kokouksessa.