Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kpshp-hva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Pohjanmaan aluevaltuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 33

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen kaksikielisyysohjelma

Keski-Pohjanmaan aluehallitus 06.05.2024 § 132 

Valmistelija osallisuus- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Salminen

Keski-Pohjanmaa on kaksikielinen hyvinvointialue ja sillä on velvollisuus huolehtia siitä, että ruotsin- ja suomenkielisen väestön oikeudet toteutuvat hyvinvointialueen toiminnassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 5 §:ssä sanotaan, että sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestettävä sekä suomeksi että ruotsiksi kaksikielisen hyvinvointialueen alueella siten, että asiakas saa ne valitsemallaan kielellä, joko suomeksi tai ruotsiksi.

Säädöksiä kansalaisten oikeuksista saada palveluja Suomen kansalliskielillä ja viranomaisten velvollisuudesta tuottaa näitä palveluja on Suomen perustuslaissa (731/1999), kielilaissa (423/2003), laissa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) sekä terveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa, sosiaalihuoltoa ja pelastustoimea koskevassa erityislainsäädännössä.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten kaksikielisyysohjelman tavoitteena on kuvailla kansalliskielten asemaa hyvinvointialueella sekä määritellä työtavat valtakunnallisten vaatimusten täyttämiseksi. Kaksikielisyysohjelman pääasialliset kohderyhmät ovat; hyvinvointialueen väestö, asiakkaat, henkilökunta, luottamushenkilöt ja virkamiehet.

Tavoitteena on, että asiakkaan oikeus saada palveluja äidinkielellään, ruotsiksi tai suomeksi, otetaan johdonmukaisesti huomioon kaikessa toiminnassa. Kun asiakkaiden saama hoito ja palvelu annetaan heidän omalla äidinkielellään, asiakas- ja potilasturvallisuus voidaan taata paremmin. Mahdollisuus käyttää omaa kieltä vaikuttaa myös hoidon laatuun ja siihen, miten asiakas kokee sosiaali- ja terveyspalvelut ja pelastustoimen. Kaksikielisyysohjelman avulla henkilökunnalle kerrotaan kaksikielisyyden merkityksestä palvelun toteuttamiselle ja sen laadulle, ja henkilökuntaa kannustetaan monipuolisesti kehittämään kielitaitoaan.

Kaksikielisyysohjelman laadinnassa keskeisessä asemassa on ollut kansalliskielilautakunta. Kansalliskielilautakunta on käsitellyt kieliohjelmaa 29.11.23, 24.1.24 ja 10.4.24 kokouksissaan. Lisäksi on hyödynnetty muiden alueiden ohjelmia ja sovellettu niitä meidän alueen tarpeisiin.

Kansalliskielilautakunta on kokouksessaan 10.4.2024 päättänyt yksimielisesti esittää aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle kaksikielisyysohjelman hyväksymistä.

Liite A  Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen kaksikielisyysohjelma

Liite B   Tvåspråkighetsprogrammet för Mellersta Österbottens välfärdsområde

Päätösesitys Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen kaksikielisyysohjelman.

Päätös Esitys hyväksyttiin.

Keski-Pohjanmaan aluevaltuusto 27.05.2024 § 33  

977/00.02.01/2024  

Päätösesitys Aluehallituksen esityksen mukaisesti aluevaltuusto hyväksyy Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen kaksikielisyysohjelman.

Päätös Aluevaltuusto hyväksyi päätösesityksen.